Harjoitusottelu
Paluu voittojen tielle
![]() | vs. 4-2 | ![]() |
| FC KooTeePee | MP |
PaikkaRuonalan Urheiluhalli
Aika07.02.2010 klo 14.00
Tulos4-2
FC KooTeePee palasi voittokantaan hävityn FC Viikinki ottelun jälkeen. Avausjakson maali-iloittelun jälkeen ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 4-2 voittoon Mikkelin Palloilijoista.
Ottelun avausjakso oli kuten sanottua, maalirikas. Heti ottelun alussa oli molemmilla joukkueilla muutama hyvä tekopaikka mutta avausosumaa saatiin odotella pari kymmentä minuuttia. Keskialueella pirteästi pelannut Johannes Laaksonen pääsi laukomaan parista kymmenestä metristä komeasti alakulmaan. Peliä jatkettiin noin kymmenen minuuttia kunnes MP tasoitti puskumaalilla kulman jälkitilanteesta.
Kotijoukkue ei kuitenkaan osumasta häkeltynyt vaan siirtyi uudelleen johtoon vain pari minuuttia myöhemmin. Kärjessä pelannut Janne Laakso pääsi ensin nokikkain mikkeliläisveskarin kanssa muttei onnistunut maalinteossa. Lapa kuitenkin taisteli tilanteen loppuun ja pystyi syöttämään maalin edustalle Sami Raannille jolla oli helppo työ siirtää pallo maalin perukoille. Ottelu jatkui tästä tasaisena kunnes aivan loppuhetkillä KooTeePee iski tehokkaasti. Pelikello näytti jo 45.minuuttia kun Laaksonen laukoi jo toisen osumansa, jälleen kaukovedolla. Heti MP:n aloituksen jälkeen KooTeePee pääsi iskemään vielä kerran. Tuomas Kuparinen antoi maukkaan läpisyötön ja Julius Rikberg viimeisteli tyylillä.
Toisen jakson alussa kotijoukkue teki kolme vaihtoa. Kentälle saapuivat maalivahti Ville Tura, Saku Kvist sekä Ville Teelahti. Pelillisesti ei jakso kovin kummoisia tarjonnut ja tilanteita nähtiin vähän. Paikkoja pystyttiin kuitenkin luomaan eteenkin jakson loppupuolella. Puoliajan ainoa maali nähtiin tunnin pelin jälkeen. KooTeePeen puolustukselle tapahtui valitettava harhasyöttö jonka jälkeen Mikkeli pääsi kaventamaan loppulukemiksi 4-2.
KooTeePeen kokoonpano :
Iiskola ( Tura )
Klang ( Kvist )
Lauretsalo
Jammeh
Ositashvili ( Koskinen )
Venäläinen
Kuparinen ( Teelahti )
Laaksonen ( Klang )
Rikberg
Laakso ( Rosenblad )
Raanti ( Kaakinen )














